Muumien taikatalvi -animaatio kuvailutulkattuna elokuvateattereissa 1.12.

Tove Janssonin rakastettuun Taikatalvi -kirjaan perustuva animaatio on kuvailutulkattu MovieReading-sovellukseen. Kuvailutulkkauksesta vastaavat Anu Aaltonen ja Carita Lehtniemi. Konsulttina on toiminut Heikki Ekola. Lukija on Anu Aaltonen.

Elokuvan tarina perustuu Tove Janssonin vuonna 1957 julkaisemaan Taikatalvi-kirjaan, jossa Muumipeikko viettää talvea poikkeuksellisesti hereillä ja pääsee tutustumaan talven ihmeisiin. Lisäksi elokuvassa on tarina "Kuusi", kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia.
 
Elokuvan ovat ohjanneet Jakub Wronski ja Ira Carpelan. Elokuvan suomenkielisinä ääninä kuullaan mm. Vesa Vierikkoa, Oiva Lohtanderia, Maria Sidiä ja Dianda Floresia. Oman tunnelmansa elokuvaan tuo myös taustalla kuultava Prahan filharmoninen orkesteri sekä Jori Sjöroosin säveltämä ja Paula Vesalan sanoittama elokuvan tunnuslaulu Talvimaa.


Talvi tekee tuloaan Muumilaaksoon. Nuuskamuikkunen nostaa repun selkäänsä ja lähtee retkilleen, muumiperhe valmistautuu talviunille. Mutta tämä talvi on erilainen – Muumipeikko päättää pysytellä hereillä ja lähteä tutkimaan talven ihmeitä. Tuttujen lisäksi lumen peittämässä laaksossa vilisee monenlaisia vierailijoita. Kun Muumipeikko kuulee pimeimmän vuodenajan erikoisimmasta vieraasta, päättää hän tehdä kaikkensa, jotta vieras tuntisi itsensä tervetulleeksi. Vierasta kutsutaan nimellä Joulu ja hänen tuloonsa liittyy runsaasti salaperäisiä erityisvalmisteluja. Koko perheen on oltava hereillä ja valmistauduttava Joulun tuloon!